Vitostiellä

Yksi lehti taksinkuljettajan urallani on kääntymässä. Työsuhde Kajoniin on päättymässä ja siirryn Kajon-yrittäjä Juha Rantasen tiimiin. Saan ajettavakseni exclusive-bemarin, kuputunnus 4522. Kajonin brändiä edustan siis jatkossakin.

Taksinkuljettajan uran alku on ollut erittäin mielenkiintoinen vaihe elämässäni ja Kajon on tarjonnut aitiopaikan tutustua ja opiskella alaa. Olen saanut työskennellä yhtenä pioneerina yhtiön ottaessa paikkaansa uudella talousalueella. Olen kokenut työni arjessa muiden yhtiöiden kuljettajien, erityisesti yrittäjien vähättelyn, mutta myös vakavan kilpailijan uhan aiheuttamia tunnepurkauksia. Omasta mielestäni huvittavinta on ns. tarraprojekti, eli kiinnitämiäni tarroja on suurella intohimolla revitty irti ja niistä on raaputettu näkymättömiin Kajonin tilausnumero.

Varsinaisen kuljettajatyön ohella olen saanut olla mukana myös uusien kuljettajien perehdytystyössä ja kuljettajien työhyvinvoinnin edistämiseen tarkoitetun kuljettajien olohuone  -toiminnan käynnistämisessä.

Tämän kirjoituksen kärki on kuitenkin dokumentoida Kajonin toiminnan historiaa Tampereella keskittyen yhtiön Vito-tilataksien käyttöönottoon.

YKB-908 "Musti"
Ensimmäisen Tampereen yksikön Viton 4801/YKB-908 toi pk-seudulta Ville Skön, yksi Kajon Tampereen ensimmäisistä kuljettajista. Ensimmäisen kaupallisen vuoron ko. autolla ajoi minun tietojeni mukaan Jaakko Reilin 27.11.2018. Vuorottelin hänen kanssaan joulukuun ajan KTE-724 Bemaria ja YKB-908 Vitoa. Olin siis toinen Vito-kuljettaja Tampereella. Oma ensimmäinen Vito-vuoroni oli 30.11 -1.12. yövuoro. Tuolloin Mustin mittarissa oli 6192 km. Viimeisen oman vuoroni Mustilla ajoin heinäkuussa, jolloin mittarilukema vuoron päättyessä oli 59806. Vajaan kahdeksan kuukauden aikana ajoneuvo oli siis liikkunut 53 614 km ja matka jatkuu.

Exclusive-teipein varustettu auto on valjastettu arvonsa mukaiseen tehtävään kahdesti; 27.-29.1.2019 erään ulkolaisen lentoyhtiön edustajien kuljettamiseen Tampereella ja 20.- 21.7.2019 yrityskäyttöön PoriJazzeilla. "Mustin" historiaan mahtuu myös puheita ja parranpärinää Tampereen taksipiireissä aiheuttanut vaihe, jolloin se näyttäytyi katukuvassa Taxi Tampereen -teipeissä.

CLL-914 "Lälläri"
Yksi tilataksi oli jo toiminnan alkuvaiheessa auttamattomasti riittämätön Tampereen tarpeisiin. Niinpä Jyväskylästä kaapattiin talven pimeisiin öihin Xenon-valoilla varustettu "Lälläri".  Auto oli ensimmäinen Kajonin keltaisin teipein varustettu tila-auto Tampereen katukuvassa ja siksi sitä vuorotettiin erityisen ahkeraan. Auto otettiin käyttöön 30.1.2019, jolloin mittarilukemna oli 13143. Minulle hyvin tutuksi tullut ajoneuvo oli myös Kajon-työurani viimeisen vuoron työkalu. Mittarilukema vuoron päättyessä oli 88420. Reilun 7 kuukauden aikana autolla oli siis ajettu 75277 km. Lälläri on Vitoista haasteellisin, sillä siinä ei ole peruutuskameraa eikä -tutkaa, mutta ajettavuudeltaan se on Vitoista paras.

YKB-510 ja YKB-511
Kahdella tila-autolla tehtiin Tampereella vuoden 2019 alussa hyvää tulosta. Vaikka tila-auton "myyminen" tolpalla oli haasteellista,  niin Tampereella Kajonin Vito-kuljettajat tekivät talven aikana niin hyvää tulosta, että huhtikuussa 2019 Tampereelle ohjattiin emoyhtiöstä vielä 2 tila-autoa ja ne ovatkin olleet todella aktiivisesti liikenteessä. YKB-510 ja YKB-511 otettiin Tampereella käyttöön huhtikuussa. Autot on ristitty rekisterikilven numeroiden mukaan "Viiskymppi-" ja Viisykstoista-" Vitoiksi.

Viiskymppi otettiin käyttöön 11.4. mittarilukemalla 24027. Kävin hakemassa auton hallilta kahden tunnin yölliseen koevuoroon, jotta saatoin olla varma sen kunnosta, kun ensimmäinen varsinainen työvuoro 12.4. oli minulle itsellenikin uuden opettelua päivävuorolaisena. Hyvin auto toimi ja ajoinkin sillä sen ensimmäisen viikon aikana 1220 km.

Viisykstoista tuli Tampereelle viikkoa myöhemmin. Sillä olikin ajettu pk-seudulla 31 tkm ja sen huomasi. Kaikenlaista pikku huoltoa piti heti tehdä ja muistanpa siivonneenikin sitä ennen ensimmäistä vuoroa harvinaisen pitkään. Kun auto sitten oli Tampereelle kelvollinen, se vuorotettiin tiukkaan ajoon ja minä palasin Viiskympin rattiin ajamaan kokeellisia puolesta yöstä puoleen päivään vuoroja.

Ajaminen ja asiakkaiden kuljettaminen Vitolla
Vitot ovat pakettiautoja, jotka on sisustettu Ylöjärvellä Car Sportilla tila-autoiksi. Niillä ajettaessa tulee huomioida jousituksen jäykkyys sekä auton korkeudesta ja matkustamotilan avaruudesta johtuvat matkustusmukavuuteen liittyvät tekijät. On uskallettava hiljentää riittävästi kaikkiin epätasaisuuksiin, pyrittävä mahdollisimman tasaiseen vauhdinpitoon, rauhallisiin kiihdytyksiin ja jarrutuksiin. Risteyksissä ja mutkissa ei pidä kiihdyttää, vaan kääntää auto ensin suoraksi ja kiihdyttäää vasta sen jälkeen. Näin matkustajien ei tarvitse etenkään selkä menosuuntaan istuttaessa koko ajan korjata omaa tasapainoaan. Vitolla ollaan siis aina Vitostiellä ja ajotyyli on osattava muokata sen mukaiseksi.

Vitot Kajonin autohallissa
Lopuksi perintönä kaikille nykyisille ja tuleville Kajonin Vito-kuljettajille: Vitojen paikka autohallissa on hallin pitkällä sivulla perä 10 senttiä irti takaseinästä. Silloin ei peitetä pesuun ja huoltoon tarvittavia välineitä ja tarvikekaappia. Vito-kuljettajilta voidaan edellyttää kykyä hallita ajoneuvon pysäköinti ja toisaalta peruutuskamera YKB-Vitoissa tarjoaa tutkaa luotettavamman tuen auton peruuttamiseen hallissa.

Yhteenveto kuljettajaurani alkutaipaleesta
Olen siis siirtymässä kuljettajauralla toiseen vaiheeseen. Isosta yli 10 auton ja 50 kuljettajan yrityksestä pienyritykseen. Iso yritys on ollut erinomainen oppimisympäristö ja antanut erinomaiset eväät ottaa entistä itsenäisempi ja tulosvastuullinen rooli kuljettajana. Loppun 1. vaiheen tilastotietoa:
  • 1. työvuoro kuljettajana 27.11.2018 klo 19 - 28.11. 2018 klo 6.
    Ajoneuvo BMV rek. KTE-724 (sittemmin myyty eteenpäin). Ajoa 128 km, kassa 107 €
  • Toistaiseksi viimeinen työvuoro Kajonin kuljettajana 12.9.2019 klo 21 - 13.9.2019 klo 8
    Ajoneuvo MB Vito rek. CLL-914.
  • 185 työvuoroa, joista Vitoilla 154. 
  • Työuran liikevaihto 52819 euroa eli vuorokohtainen keskiarvo 285 euroa. Suurin kassa 942 ja pienin 10 euroa.
  • Pirkanmaan ulkopuolelle suuntautuneiden satunnaisten keikkojen yhteydessä olen ajanut paikallisia keikkoja Jyväskylässä, Turussa ja Porissa.
Matka jatkuu Taksi Jussi oy:n Kajon exclusive -bemarilla 4522/XOL-193. Tervetuloa kyytiin ja koitan tänne blogiin kirjoitella jatkossa vähän ahkerammin kokemuksia matkalta. Olen nimittäin havainnut, että kuljettajan ammatissa erilaisten tarinoiden lähdeaineistoa on enemmän kuin tarpeeksi.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yö ja päivä - kuljettajalla on monta roolia

Amisreformista taksireformiin

Älä oleta - kohtaa asiakas ja kilpailijat avoimin mielin