Hyvinvointihäärääjän kyydissä

Kun aloitin työni marraskuisena pimeänä iltana, mietin mihin olinkaan ryhtynyt ja mikä tässä työssä on oleellista? Minä kun en ole mikään tekniikan ihme ja autoista en tiedä mitään, niin oli ilmeistä että teknisenä ammattilaisena ei kannata uudessa työssä yrittää profiloitua. Olenkin korostanut työnimikeessäni kuljettaja-osaa. Auto on väline, jolla asiakkaita kuljetetaan. Tärkeintä on asiakkaan kohtaaminen, oven/ovien avaaminen, haluttuun osoitteeseen turvallisesti ja asiakkaan näkökulmasta edullisinta reittiä ajaen. Mikäli asiakas haluaa keskustella, niin siihen pitää olla valmis. On myös asiakkaita, jotka haluavat matkustaa hiljaisuudessa, käyttää ajan puhelimessa tai ryhmän ollessa kyseessä keskustella ihan omalla porukalla. Kuljettajan pitää tunnistaa asiakkaan tarve ja toimia sen mukaisesti. Välillä ajetaan hiljaisuudessa, välillä keskustellaan ajankohtaisista asioista yleisesti ja joskus hyvinkin henkilökohtaisista asioista. Toisinaan rokki pauhaa. Minun autossa saa musa soida

Moro. Hyvinvontihäärääjän kyydissä -blogissa jatkan vanhaan malliin kirjoittamista omaan työhöni liittyvistä havainnoista ja ajatuksista, joilla on vaikutusta omaan, työyhteisön, asiakkaiden ja sidosryhmien hyvinvointiin. SAKU ry:ssä viihdyin työhistoriani kokonaisuutta ajatellen poikkeuksellisen pitkään, yli 10 vuotta. Viime syksynä päätin kuitenkin kokeilla jotain uutta. Espoolainen Kajon oy oli laajentamassa taksitoimintaansa Tampereelle. Hain töitä ja minut rekrytoitiin kuljettajaksi. Kävin taksinkuljettajan kurssin, suoritin kuljettajan lupaan tarvittavat kokeet ja aloitin marraskuun lopussa uudessa ammatissa. Oma motivaationi hakeutumiseen Kajonille perustui kolmeen asiaan: 1) Halusin kokea ja oppia jotain uutta. Taksin kuljettajan työtä en ollut koskaan ennen tehnyt. 2) Halu olla mukana toiminnan kehittämisessä. Taksilain uudistus oli tullut voimaan kesällä ja Kajon oli uusi toimija Tampereella. 3) Asiakaspalvelun tiedän olevan vahvimpia osaamisalueitani. Halusin hyödyntä